Viikko sitten Kymen sanomissa ilmestyi juttu minusta ja tulevan kesän tavoitteistani. Urheilu-urani on pitänyt sisällään ylä- sekä alamäkiä, välillä olen taistellut vammoja vastaan sekä on ollut ajanjaksoja kun muut asiat elämässä ovat olleet tärkeämmässä roolissa kuin liikkuminen. Mutta tässä sitä nyt ollaan, matkalla kohti unelmaa.

Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2008... Kilpauintiurani loppumisesta oli vierähtänyt nelisen vuotta ja opiskelin parhaillani insinööriksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. Elopainoa noina välivuosina oli tähän kroppaan kertynyt noin 120kg, tuolloin en todellakaan olisi uskonut ikinä juoksevani maratonia saatikka sitten osallistuvani Ironman-kilpailuun. Tuona keväänä innostusta hölkkäilyn aloittamiselle antoivat monet pienet asiat: Juuri inttiä suorittanut keskimmäinen meistä veljeksistä oli ensimmäistä kertaa elämässä paremmassa kunnossa kuin minä, puolisoni sekä anoppi ilmoittautuivat Naisten Kympille sekä pienehkö veto minun ja puolisoni välillä koskien syksyisin järjestettävää Lassen hölkkää. Tästä se kaikki sitten alkoi kestävyysurheilun parissa. Ja voittohan sieltä irtosi meidän puolisoiden kesken parijuoksussa Lassen hölkässä.

Talvella 2009 otin kuvioon myös hiihdon, jota olin edellisen kerran tehnyt ala-asteaikoina. Innostuin myös tästä kestävyyslajista niin paljon, että tuli ilmoittauduttua Finlandia-hiihtoon. Elopaino oli lähestulkoon jo puolittunut. Seuraavat kesät ja talvet kuluivat juoksun sekä hiihdon parissa kierrellen eri tapahtumissa ympäri Suomea. Vuonna 2011 keväällä ennen esikoisemme syntymää selässäni tapahtui jotakin. Selän kipuilujen vuoksi liikkumisesta tuli hankalampaa, ja vaikutti se muutenkin tavalliseen arkipäivään. Oikeaan jalkaan tehtiin syksyllä 2011 faskiatomia. Luultavasti selkä muutti askellusta, ja jalka kipeytyi. Jouduin harventamaan juoksutapahtumissa käymistä, mutta hiihdon määrää pystyin lisäämään.

Vuonna 2012 syksyllä omasta toivomuksesta sain ennakkoon 30-vuotis lahjaksi maantiepyörän. Maaliskuussa 2013 ajattelin lähteä kokeilemaan triathlonia Joroisiin tulevana kesänä. Keväällä yritin saada triathlonharjoittelua tutuksi, ja tein ensimmäisiä yhdistelmätreenejä. Mutkia matkaan toi kuitenkin kuin tyhjästä murtunut jalkapöytä. Joroisiin osallistuminen meinasi vaarantua erityisesti juoksun vuoksi. Lähdin kuitenkin mukaan muutaman kilometrin juosseena kokeilemaan maaliin pääsyä Joroisilla. Kisa meni ensimmäiseksi triathlonkisaksi noilla lähtökohdilla tosi hyvin. Ja niinhän siinä kävi, että triathlonkärpänen taisi puraista.

Vuosi 2014 on ollut pitkästä aikaa harjoittelun ja urheilun osalta melkein täydellinen. Täydellisemmäksi sen teki myös oman pojan syntymä. Taskuuni kisoista jäi muun muassa osallistuminen Vasaloppettiin ja AG SM-mitali sprinttitriathlonista. Triathlonkisoja kesälle kertyi kymmenkunta. Vahvan uinnin ansiosta murtauduin kisassa kuin kisassa lähelle Suomen kärkeä. Vaikka kesä oli hieno kaikin puolin tuntui, että se loppui liian varhain. Toisaalta oli mukava siirtyä syksyn treenien pariin ja aloittaa valmistautuminen kesään 2015.

Peruskuntokausi on lähtenyt hyvin aluilleen. Harjoittelumotivaatio on ollut korkea ja treenitunteja on kerääntynyt tarpeeksi. Ensi vuoden yhteistyökumppanitkin on jo selvillä. Nyt eletään marraskuun puolta väliä ja minulta leikattiin juuri muutama päivä sitten pahanlaatuinen kasvain ja kerrottiin, että sairastan kivessyöpää. Ennusteet ovat kuitenkin hyvät ja syöpäni tutkinta on kesken. Kilpailu on kuulunut elämääni aina. Vielä kuukausi sitten luulin, että ensi kesän 2015 Kööpenhaminan Ironman on elämäni pisin kestävyysurheilusuoritus. Diagnoosin paljastuttua tästä tuli kuitenkin elämäni taistelu, josta saattaa tulla pisin kestävyyssuoritus ikinä. Tässä kilpailussa kun ei hopeaa ja pronssia jaeta.

Ensivuodeksi meinaan perustaa omakeräyksen syöpäsäätiön hyväksi. Minusta on hyvä, että näistä asioista puhutaan avoimesti ja on hyvä ohjata varantoja tärkeään kehitys- ja tutkimustyöhön. Syöpä sanana on kuin kuolemantuomio, mutta tosiasiassa monen pystyy selättämään. Edelleen suoritan omaa kilpailukalenteriani täsmällisesti ja harjoitteluni tulee jatkumaan samanlaisena kuin ennen leikkausta ja diagnoosia. Tietenkin leikkaushaavojen annetaan parantua kunnolla ja otan vastaan sen mitä eteen tulee. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä, ja todennäköisesti jo joulukuussa pääsen treenaamaan ohjelman mukaan.

"You were given THIS LIFE because you are stronger enough to live it"